Categories:Tilalla tapahtuu

Avoimien ovien päivä

honey-fb-welcome

Meillä on avoimet ovet lauantaina 29.8 klo 10–16. Tapahtuma järjestetään Suomen luonnon päivänä ja se on osa valtakunnallista tapahtumaa, jossa luomutilat avaavat ovensa yleisölle eri puolilla maata.
Aiomme järjestää mehiläissafareita, joilla vieraat pääsevät kurkistamaan oikeaan mehiläispesään ja näkevät miltä mehiläisten koti näyttää sisältä päin. Osallistujille löytyy suojavarusteita talon puolesta. Mehiläissafareita järjestetään kerran tunnissa.
Lisäksi pääset kokeilemaan hunajan linkoamista käsikäyttöisellä hunajalingolla ja luvassa on myös hunajamaistiaisia.
Tilallamme on tehty uusi aluevaltaus! Tuotantorakennukseen on juuri valmistuneet kalankäsittelytilat ja olemme alkaneet valmistaa särkisäilykkeitä. Ari kertoo pihatuvassa tasatunnein valokuvien kera särjen kalastuksesta ja särjen jalostamisesta herkulliseksi kalasäilykkeeksi.
Kotiin ei tarvitse lähteä nälkäisenä, sillä pihalta löytyy särkiburgeribaari ja hunajavohvelikahvila. Kotiin viemisiksi voi ostaa Voi hyvin –luomu hunajaa sekä muita luomutuotteita ja upouusia Järki särki –kalasäilykkeitä. Huomioi, että meillä ei ole pankkikorttimaksupäätettä.
Suomen luonnon päivän kunniaksi kävijöiden kesken järjestetään arpajaiset, joissa palkintona on Maa- ja metsätalousministeriön lahjoittama luomutuotepaketti.

Näkemisiin lauantaina!

No Comments

KIRJOITA KOMMENTTI

You must be logged in to post a comment.